Intohimona  - kissat

Pidän paarmoja lukuunottamatta oikeastaan kaikista eläimistä, mutta erityisesti kissoista ja kissaeläimistä. Yksi suurista haaveistani olisi joskus saada nähdä ilves luonnossa.

Lapsena minulla ei ollut kissoja, koska äitini on niille allerginen. Tani-setäni maatalon kissojen kanssa tuli kyllä leikittyä.

HELLA

Jouluna 1984 sain Ridasjärven alkoholistiparantolassa siviilipalveluksessa olleelta kaveriltani lahjaksi Hellan, joka oli parantolan puutarhurin kissanpentu. Hella oli syntynyt 21.11. ja tuli luokseni tammikuun alussa. Tapasin sen tosi pari kertaa sitä ennen.

Jari halusi antaa Hellalle kirjallisen nimen, joten ristimme sen Hella Wuolijoen mukaan. Myöhemmin kyllä kävi ilmi, että Hella olikin poika. Vanhemmiten se alkoi suuresti muistuttaa kirjallista esikuvaansa.

Hella oli pohjaväriltään valkoinen, sillä oli samppanjanväriset silmät ja mustanruskeita läikkiä turkissa. Hännänpää oli yönmusta. Kiitos solukumppaneilleni kun saatoin ottaa ja pitää kissan! Hellan elämän alkutaipaleella oli dramatiikkaa: yhdeksänkuisena se putosi viidennen kerroksen ikkunasta, mutta selviytyi pienin vammoin. Seuraavana keväänä sitä vaivasivat pahat virtsakivet, ja monet pitivät minua hulluna, kun käytin rahaa sen leikkauttamiseen ja hoitoon. Hella eli nelitoistavuotiaaksi, joulukuussa 1998 se piti lopettaa munuaisvaivojen takia, kun ennen muhkea kissa oli laihtunut eikä jaksanut enää hypätä pöydälle.

Hellalla oli lukuisia lempinimiä, muun muassa Ullevipullevi, Ridasjärveläinen roikkumahakissa, Helmut, professori Naumov, Helukka-elukka – kaikki rakkaudella annettuja. Väitän että Hella opetti minua pitämään huolta toisesta olennosta. hyvä taito myöhemmin elämässä äitinä. Hella on myös ollut Maria Kallion kissan Einsteinin esikuva. Kumpikaan kissa ei ollut mikään älyn jättiläinen, mutta rakas otus.

KAISA

Talvella 1999-2000 meillä lainassa ystäväni kissa KAISA, punamustaraitainen kaunotar, josta oli erityisen kivaa nukkua kasvojeni vieressä.

MIUKU

Kun muutimme Inkooseen, päätimme hankkia vakituisen kissan. Ajattelin, että kaksi olisi hyvä määrä. Punavalkoraidallinen MIUKU eli Miutsi, Miude, Miukkari haettiin 25.11. 2000 Kissahotellin Pilvijärvestä, johon Kirkkonummen ja Siuntion alueen löytökissat tuotiin siihen aikaa. Miuku löydettiin pari kuukautta aikaisemmin Porkkalanniemeltä, se oli yhdeksänhäntäisestä pentueesta. Kehitin teorian, että Miutsi on venäläisen laivakissan pentu. Se oli aluksi kauhean arka ja lymyili muutaman päivän eteisen takan hormista, mutta uskaltautui sitten vähitellen leikkimään, kiitos VENJAMININ, josta kohta.

Miuku oli meille tullessamme noin viisikuinen, ja nykyään se on erittäin ihmisrakas ja hellä kissa, joka viihtyy sylissä silloin kun on sisällä. Se on myös taitava hiirenpyydystäjä

VENJAMIN

Venjamin tuli meille samana päivänä kuin Miukukin, eräästä perheestä Mustiosta. Se oli kahdeksanviikkoinen harmaaraitainen söpöliini, jolla oli ihanat mustat polkuanturat. Venjamin oli alusta asti luottavainen ja seurallinen ja piti ihmisistä. Sen lempilelu oli pallo, jonka avulla se hukutteli Miutsinkin leikkeihinsä. Mutta ystävyys loppui lyhyeen, kun Venjamin sairastui vain pari viikkoa meillä oltuaan johonkin synnynnäiseen, eikä mitään ollut tehtävissä. Ihmettelimme, kuinka voimakkaasti lyhyessä ajassa kiintyy pieneen olentoon.

Mutta fiktiossa Venjamin saa uuden elämän…

TAUNO

Tauno haettiin meille Kissatalo Pilvijärveltä elokuussa 2001 Miutsin kaveriksi. Päätin, että jos luvattu pentu on miespuolinen ja söpö, siitä tulee Tauno lempinäyttelijäni Tauno Palon mukaan. Tauno on harmaaraitainen ja kesäisin hyvin hoikka Taunokauno, talvisin lähinnä Tauno Pallo. Olen leikkauttanut kaikki kissani, mutta Tauno ja Miutsi saavat vapaasti metsästellä ulkona täällä haja-asutusalueella. Niiden aamupuuhkiin kuuluu pieni leikkisä aamutappelu, mutta toellisuudessa ne ovat parhaat ystävät. Miutsi on opettanut Taunonkin hyväksi hiirikissaksi. Idyllistä on katsella kahta jalkopäässä lepäävää kissaa, jotka puhdistavat hellästi toistensa niskakarvoja. Varsinkin syksyisin ekohiirenloukut osoittavat hyödyllisyytensä, sillä maalla riittää hiiriä sisälle asti.

Kun tapaan uusia kissoja, jään niiden kanssa juttusille, ja kissakuvia eri puolta maailmaa on kertynyt omaisten mielestä rasittavuuteen asti. Luulen, että kissoisa vetoaa niiden itsenäisyys ja yllätyksellisyys. Mutta kun kissan kiintymyksen on kerran voittanut, se myös osoittaa sen.